Suomi on ollut demopartyjen johtomaita jo pitkään, ja täällä järjestetäänkin vanhin edelleen suurimmista demoparty-tapahtumista. Asian edelläkävijänä Suomeen saapuu vuosittain kymmeniä ja satoja demoskenen henkilöitä tutustumaan uusiin demoihin ja luomaan suhteita sekä nauttimaan sosiaalisesta ympäristöstä. Suomessa järjestetään esimerkiksi seuraavat demopartyt:

  • Image result for Assembly DemopartyAssembly Demoparty

Assembly demoparty on demoskeneen ja pelaamiseen keskittyvä tapahtuma ja sen pääjärjestäjinä ovat sekä Pekka Aakko että Jussi Laakkonen. Aina kesäisin vuoden välein järjestettävä tapahtuma sijoittuu kesäkuun ja elokuun välille, ja sen kesto vaihtelee 3 – 4 päivän välillä. Myös talvella päästään samasta tunnelmasta nauttimaan joskin pienemmässä mittakaavassa, aina tammikuussa tai helmikuussa. Talvinen versio tästä tapahtumasta on kuitenkin enemmän LAN-partyn tyyppinen, kun taas kesän tapahtuma kunnioittaa alkuperäisen demopartyn ideaa. Assembly on yksi maailman suurimmista demoskene tapahtumista ja se on järjestetty esimerkiksi Helsingin messukeskuksessa, joten kokoa oli riittävästi.

Assembly järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1992 Kauniaisissa ja sen järjestäjänä oli Complex ja Rebels Amiga demoryhmät, sekä Future Crew PC demoryhmä. Henkilökunta kasvoi vähitellen suureksi voittoa tavoittelemattomaksi ryhmäksi, jotka tunnetaan nykyään Assembly Organizing ryhmänä. 1990 luvulla Assemblystä kasvoi niin suuri, että perinteiset kokoontumispaikat eivät enää riittäneet, vaan juhla vaati suurien urheiluhallien vuokraamisen. Vuonna 1999 vuokrattiinkin koko Hartwall Areena Helsingistä tapahtuman käyttöön ja jääkaukalo täyttyi yli 5 000 vierailijasta ja 3 500 tietokoneesta.

  • Alternative Party

Suomalainen Alternative party järjestettiin ensimmäistä kertaa Turussa, vuonna 1998 ja vuodesta 2000 alkaen se on järjestetty Helsingissä. Tapahtuman järjestäjänä toimii voittoa tavoittelematon Alternative Party ry yhdistys ja tapahtuma on yksi suurimmista demopartyistä Suomessa. Tapahtuman tavoitteena on kannustaa sekä perinteisiä että demoskenen artisteja luovuuteen ja näkemään uusia ideoita, laitteista välittämättä.

Tapahtuma onkin tunnettu erittäin omalaatuisista kilpailuista ja teeman takia tietokoneita on paljon vähemmän käytössä, kuin muissa demopartyissä. Alternative Party sisältää tietenkin myös demokilpailun, mutta tämän lisäksi tarjolla on vaihtuvia kilpailuita, joissa on lisähaasteita. Tapahtuman ensimmäisenä iltana järjestetään perinteinen konsertti, jossa demoskenestä tutut artistit soittavat taustalla livemusiikkia ja yleisö pääsee nauttimaan esityksestä.