Demoskenen koodariksi?

Koodaaminen on yksi tärkeimmistä taidoista, joita demoskenessä tarvitaan. Muusikot ja graafikot haluavat ainoastaan sellaisiin ryhmiin, joissa on riittävän taidokkaat koodarit ja toisaalta koodarit haluavat tietenkin työskennellä osaavien muusikoiden ja graafikoiden kanssa, ettei työ mene hukkaan. Koodaamisen opettelu itsessään on kuitenkin suhteellisen yksinkertaista ja asiasta on kirjoitettu tuhansia kirjoja, eikä ilmaisista kursseista tai materiaaleista ole puutetta netissä. Parhaimpien kurssien listoja löytyy useilta eri sivustoilta ja kannattaa tarkastaa, mitä kursseja, sivustoja ja kirjoja muut koodarit ovat suosineet, jotta päästään käsiksi hyödyllisiin aiheisiin. Koodaamiseen sisältyy kuitenkin aina opiskelua toiminnoista, muuttujista, datan rakenteesta, algoritmeistä ja muusta vastaavasta, joten näiden tulee kiinnostaa. Ohjelmointi kieliä on myös runsaasti, lähes yhtä monta kuin on alustoja ja tyylejä ohjelmoida. Jotkut kielet suosivat tiettyjä tyylejä enemmän kuin toisia, mutta kannattaa silti aina keskittyä siihen kieleen, josta itse pitää eniten tai joka kiinnostaa itseä eniten.

Image result for DemosceneJotta alkuun ei turhauduta, voi olla hyvä idea käyttää sellaisia ohjelmointi työkaluja, joilla päästään suoraan luomaan konkreettisia asioita. Oli valittu kieli sitten mikä tahansa, on aina mukava saada helppo alusta, jossa lähteä kasvattamaan taitoja, pelkästään vaikka piirtämällä kolmioita ja neliöitä. Koodareille on myös tarjolla demoskenen aloituspaketteja, joissa käydään läpi juuri niitä taitoja, joita koodarit tarvitsevat demoskenen sisällä. Demo voidaankin luoda monella eri tapaa, eikä ole yhtä parasta tyyliä. Toisin sanoen demo pitää luoda sillä tavalla, mikä tuntuu itselle mahdollisimman luonnolliselta. Niin kauan kun se saadaan valmiiksi varatussa ajassa, homma on hanskassa.

Jotkut ohjelmoijat saattavat olla erittäin tiukkoja sen kanssa, mikä on oikea tapa koodata, ja tähän kulutetaan valtavasti aikaa, lukemalla kirjoja, seuraamalla uusimpia trendejä ja väittelemällä asioista. Usein samoilta ihmisiltä jää demojen julkaiseminen kokonaan välistä, koska aika kuluu turhiin asioihin. Lisäksi kannattaa myös muistaa, ettei demon koko kehityksen työkaluja tarvitse itse rakentaa. Tähän on myös olemassa apuohjelmia ja vaikka osa rakastaakin erilaisten apuvälineiden ja ohjelmien luomista, ei se sovi kaikille. Taaskin kannattaa panostaa siihen, että demo tulee tehdyksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *