Demoskenen sosiaalisuudesta apua aloittelijoille

Image result for Demoskenen sosiaalisuudesta apua aloittelijoilleDemoskene voi tuntua haastavalta ympäristöltä, eikä kovin monella ole hajuakaan siitä, kuinka mukaan pääsee. Tämä ei kuitenkaan ole kovin vaikeaa, jos vaan uskalletaan ottaa harppaus tuntemattomaan ja omataan riittävät taidot. Ensimmäisenä tulee kuitenkin ottaa rohkeasti yhteys demoskenen ihmisiin ja mikäli omia demoja halutaan laittaa näytille, kannattaa miettiä käytetäänkö omaa nimeä, vai keksitäänkö taiteilijanimi. Jos vasta halutaan pikkuhiljaa totutella ympäristöön, voidaan helposti käyttää lempinimeä, eli omia tietoja ei tarvitse paljastaa vaikka demoja tekisikin.

Muihin ihmisiin kannattaa kuitenkin olla yhteydessä, koska näiltä voi saada mahtavia neuvoja, joiden avulla omia taitoja päästään kehittämään vieläkin enemmän. Tämä onnistuu parhaiten osallistumalla alan tapahtumiin, sekä liittymällä jäseneksi eri foorumaille ja sivutoille, jossa demoskenen ryhmät ja yksilöt keskustelevat ja jakavat kokemuksiaan ja taitojaan.

Aloittelijaa voi myös mietityttää se, mikä rooli itselle sopii demoskenessä. Koska suurin osa demoista tuotetaan ryhmässä, tulee tietenkin tähän löytää sopiva porukka. Jokaisessa ryhmässä on yleensä vähintään kolme jäsentä, vaikkakin jäseniä voi olla huomattavasti enemmän. Näiden roolit ovat:

  • Graafikko – Henkilö joka on vastuussa taiteellisesta toteutuksesta, 3D mallinnuksesta ja tietenkin animaatioista.
  • Koodari – Ohjelmoija joka huolehtii efekteistä ja työkaluista, joiden avulla demo voidaan saada valmiiksi ennen vaadittua aikarajaa.
  • Muusikko – Demon musiikin säveltäjä ja tuottaja.

Tietenkin varsinkin alkuun monet tekevät kaiken itse, mutta se tulee viemään huomattavan määrän aikaa ja taitoja tullaan koettelemaan. On siis paljon tyypillisempää, että kokoonnutaan ryhmiksi, joissa tehtävät ja vastuu jaetaan aiheen mukaan ryhmäläisille. Jos oma rooli on vielä epävarma, kannattaa miettiä onko jotain tiettyä ammattia mitä halutaan myöhemmin tehdä ja voisiko jokin demoskenen toimista auttaa tässä. Lopullista päätöstä ei kannata tehdä sokeasti, vaan tätä tulee miettiä pitkään. Aina voidaan myös opetella uutta ja voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa jokin muu osa alkaa kiinnostamaan enemmän. Ryhmistä löytyy usein myös lisäroolina organisoijan tehtävä, joka ei välttämättä toimi demojen konkreettisessa tuottamisessa vaan sen sijaan kannustavat muita ja antava kehittävää kritiikkiä, jotta demosta saadaan mahdollisimman hyvä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *