Vuonna 1986 perustettu Byterapers on yksi Suomen vanhimmista demoskene – ryhmistä, ja jatkaa toimintaansa edelleen. Takana on siis reilut 30 vuotta demoskeneilyä – matkan varrella on ehtinyt sattua ja tapahtua paljon.

Image result for AlkuvuodetAlkuvuodet

Byterapersin perusti vuonna 1986 neljä Iisalmelaista tietokoneharrastajaa. Ajan hengen mukaan ryhmän toiminta oli alkuun sekä laittomien että laillisten julkaisujen puolella, sillä demoskenen ja crackskenen välinen raja oli tuohon aikaan hyvinkin häilyvä. Näin ollen ryhmällä oli mahdollisuus toteuttaa suunnaton määrä julkaisuja, joita kertyikin yli 1000 kappaletta. Suurin osa ryhmän tuotoksista julkaistiin suositulle Commodore 64 – tietokoneelle.

Partyjen pioneeri

Oman tuotantonsa lisäksi ryhmä tunnetaan demopartyjen järjestäjänä, ja varsin aktiivisena sellaisena. Niistä tuli oman aikansa tärkeimpiä tapahtumia alalla, ja demoskenen aktiivit pääsivät nauttimaan juhlista vuosittain.

Ensimmäistä kertaa Byterapers järjesti partyt kotikaupungissaan Iisalmessa vuoden 1988 elokuussa. Nimellä “Byterapers Party” tunnetussa tapahtumassa päästiin kokemaan Suomen ensimmäinen demokilpailu. Ryhmä itse pärjäsi kilpailussa varsin hyvin, päästen jopa neljännelle palkintosijalle.

Byterapers Party ei ole ainoastaan Suomen ensimmäinen demokilpailu, vaan sitä voidaan pitää jopa maailman ensimmäisenä todistettavasti pidettynä demokilpailuna; ulkomailla aeimmin järjestetyistä vastaavista tapahtumista ei ole jäänyt minkäänlaisia konkreettisia todisteita.

Vuonna 1990 ryhmä järjesti “Byterapers Party II” – tapahtuman, ja seuraavana vuonna oli vuorossa “Gathering ’91”. Vuoden päästä olikin vuorossa ensimmäinen Assembly – tapahtuma, jonka yhtenä takapiruna Byterapers toimi. Tapahtumasta on sittemmin kasvanut yksi maailman suurimpia ja tunnetuimpia demopartyja.

PC, Amiga ja myöhemmät vaiheet

1990 – luvun taitteessa Byterapers alkoi muuttamaan toimintaansa, keskittyen ainoastaan lailliselle demopuolelle. Ryhmä toimi erittäin aktiivisesti Amiga – skenessä, mutta palasi sittemmin

takaisin C64:n puolelle, nousten nopeasti takaisin skenen kärkeen. Myöhemmin ryhmätoimi myös PC – skenen puolella. Ryhmä julkaisi demoja myös useille eri mobiililaitteille.

Nykyään ryhmän toiminta on selvästi hitaampaa kuin menneinä vuosina, johtuen lähinnä ryhmän jäsenten kiireisestä perhe- ja työelämästä. Ryhmä onkin nykyään keskittynyt tekemään arvokasta, mutta vähemmän aikaa vievää, työtä demoskenen historian keräämisen ja arkistoinnin parissa. Juuriaan ryhmä ei kuitenkaan ole unohtanut – demoja luodaan edelleen, viimeisimpänä toukokuussa 2018 MS-DOSille julkaistu “summoning”.